top of page
Search
  • Juha Lehto

Muutama päivä leirin alkuun

Meillä pelaajia tänä vuonna hyvin vaihtelevalla ikäjakaumalla, joten jaamme pelurit harjoitusryhmiin HR1, HR2 ja HR3. Ryhmässä 1 on vanhempia ja kokeneempia pelureita ja ryhmässä 3 puolestaan nuorempia pelureita. Karkeasti voidaan yleistää että HR1 (U15 ja U13), HR2 (U11), HR3 (U10 - U8). Ryhmistä vielä tarkemmin myöhemmin.


Tämän vuoden Kuortaneleiri on kauden 21-22 yhteinen päätös ja samalla alkavan kauden 22 -23 alkupamaus. Tehdään tästäkin leiristä yhdessä ikimuistoinen tapahtuma ja samalla opitaan tuntemaan toisiamme paremmin. Näin vaikka olemme seurana mukavalla kasvu-uralla, niin silti olemme edelleen pieni seura. Haluaisin ajatella että pienen yhteisön, seuran, suurin vahvuus syntyy siitä että tunnemme toisemme, uskomme omaan tekemiseen ja tuemme toisiamme - emme vain joukkueiden sisällä, vaan läpi koko seuran.


Tietysti tarvitaan myös osaamista, mutta pienillä resurseilla joudumme kaikki toimijat, niin valmentajat, huoltajat, seuratoimijat kuin vahemmatkin, ajoittain hieman uusille alueille missä opittavaa ja uutta asiaa. Mutta uskon että yhdessä me pärjäämme hienosti!


Pidemmittä puheitta, Tervetuloa kaikki mukaan Sisu Kuortane-22 -leirille!


-Samuli Helminen / Sisu Hockey PJ-

38 views0 comments
bottom of page